Lokakuun käynnistäneelle ALMA peruskurssille osallistui Kokkolan KemFine Oy:ltä Tuomas Savolainen. KemFinelle räätälöidyllä peruskurssilla käytettiin opetukseen heidän omaa ALMA tietokantaansa.
Tuomas Savolainen työskentelee KemFinen automaatio- ja sähköosastolla niin kentällä kuin suunnittelijoidenkin apuna. Hän on opiskellut Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Kokkolan yksikössä. KemFinelle Tuomas työllistyi kesätöiden kautta. KemFine huolehtii työntekijänsä kouluttamisesta monipuolisesti. Savolainen on ollut esimerkiksi Ex-kurssilla, jolla käydään läpi mm. räjähdysvaarallisten aineiden käsittelyä.
Muitakin kursseja on kuulema luvassa.
Savolainen kertoo ALMA peruskurssille tulon syyksi sen, että hän oppisi käyttämään ALMAa monipuolisemmin. "Olen lähinnä selaillut ALMAa aiemmin", Savolainen kertaa. Kaikki automaatio- ja sähköosastolla työskentelevät käyttävät ALMAa jollakin tavoin. Pääasiassa he hakevat dokumenttaja esim. PI- ja sähkökuvia. Peruskurssin jälkeen Savolainen aikoo hyödyntää ALMAa tehokkaammin jokapäiväisessä työssään. "ALMA on monipuolinen ohjelmisto", Savolainen kertoo ja naurahtaa: "huonoja puolia ei nyt kyllä tule mieleen".
Kahden päivän mittainen peruskurssi tuntui Savolaisen mielestä sopivalta. "Yhdessä päivässä ei ehdi käydä kunnolla kaikkia asioita läpi ja seuraavana päivänä on mahdollista selvitellä ensimmäisen päivän jälkeen mieleen tulleita kysymyksiä" kurssin järjestelyistä vastannut ALMAn Annika Kurvinen painottaa. Seuraavan ALMA peruskurssin ajankohdan löydät osoitteesta: http://www.alma.fi/Suomeksi/Palvelut/ALMA_Koulutuskalenteri.
Aiheesta lisää:
Alma Consulting Oy: Annika Kurvinen, p. 040 749 3364, annika.kurvinen(AT)alma.fi
KemFine Oy valmistaa Kokkolassa orgaanisia hienokemikaaleja eri teollisuuden aloille, mm. maatalouskemikaali- ja lääkeaineteollisuudelle. KemFine Oy on maailman johtavien kemianalan yrityksien pitkäaikainen ja arvostettu materiaalitoimittaja. www.kemfine.com/
Kolmannen sukupolven ALMA® on täysin integroitu suunnittelu- ja tietämyshallintajärjestelmä tuotantolinjan teknisen tiedon ja tapahtumien elinkaarenaikaiseen hallintaan. Prosessiteollisuudessa ALMA-järjestelmien käyttäjälisenssejä on 46 maassa ja yli 300 yrityksessä, yhteensä noin 7000 kappaletta. ALMA® on ollut markkinoilla vuodesta 1986 ja tuotemerkki on rekisteröity 13 maassa.
ALMA-koulutuskalenteri: http://www.alma.fi/Suomeksi/Palvelut/ALMA_Koulutuskalenteri
Alma Consulting Oy kehittää, markkinoi, toimittaa ja ylläpitää ALMA® suunnittelu-, teknisen tiedon ja tapahtumien hallintajärjestelmää sekä siihen liittyviä palveluita. Yhtiö on asiantuntija- ja resurssiorganisaationa verkostoitunut toimituksissa, koulutuksessa ja tuotekehityksessä.