28 ja 29 maaliskuuta tuli Alholmens Kraftilta Pietarsaaresta Johannes Östman räätälöydylle ALMA kurssille. Kurssin aiheena oli instrumentointisuunnittelu ALMAlla. Harjoitustietokantana käytettiin kopiota Alholmens Kraftin ALMA-tietokannasta. 
Johannes Östman on käyttänyt ALMAa aiemmin jonkun verran, muttei ole suunnitellut sillä mitään. "Tulin kurssille, jotta pystyisin suunnittelemaan pienempiä asioita, mitkä on nopeampi tehdä itse kuin tilata suunnittelutoimiston suunnittelijalta," Östman kertoo ja jatkaa: "Kurssi oli tarpeellinen. Nyt sain ihan erilaisen kuvan ALMAlla suunnittelemisesta. Ei se olekaan yhtään vaikeaa."
Östman oppi kurssilla suunnittelun perusteet ja voi nyt aloittaa suunnittelun Alholmens Kraftilla. ALMAa töissä käyttäessä selviää mitkä asiat tarvitsevat vielä opettelua ja kertausta. Myöhemmin pidetään kertauskurssi, jolla käydään tarvittavat asiat ja esille tulleet kysymykset läpi.
Alholmens Kraftilla ALMAlla on suunniteltu kaikki automaatiopiirit ja tästä lähtien on tarkoitus myös suunnitella sähköpiirit. "Kun on paljon I/O-liityntöjä, pitää olla hyvä järjestelmä, millä pidetään kaikki ajan tasalla, " Östman muistuttaa, "Kurssi oli hyvä ja on helpompaa myöhemmin, kun pääsi työskentelemään meidän omalla tietokannalla. Samalla sai keskustella ja saada toisenlaista näkemystä aiheesta."
--------------------------------------------
Aiheesta lisää: Alma Consulting Oy: Juha Nissilä, p. +358 50 307 3190, s-posti juha.nissila(at)alma.fi
Alholmens Kraft on maailman suurin biopolttoainetta käyttävä voimala. Voimala on sijoitettu UPM-Kymmene Oyj:n tehdasalueelle, Leppäluotoon, Pietarsaaressa. Voimalassa poltetaan täydellä teholla 800 kuutiota polttoainetta tunnissa, josta 45 prosenttia on biopolttoainetta.
Sähkön ohella Alholmens Kraft tuottaa kaukolämpöä Pietarsaaren asukkaille ja prosessihöyryä ja lämpöä UPM-Kymmenen Pietarsaaren tehtaille. http://www.alholmenskraft.com
Kolmannen sukupolven ALMA® on täysin integroitu suunnittelu- ja tietämyshallintajärjestelmä tuotantolinjan teknisen tiedon ja tapahtumien elinkaarenaikaiseen hallintaan. ALMA® on ollut markkinoilla vuodesta 1986 ja tuotemerkki on rekisteröity 13 maassa.
ALMA-koulutuskalenteri: http://www.alma.fi/Suomeksi/Palvelut/ALMA_Koulutuskalenteri
Alma Consulting Oy kehittää, markkinoi, toimittaa ja ylläpitää ALMA® suunnittelu-, teknisen tiedon ja tapahtumien hallintajärjestelmää sekä siihen liittyviä palveluita. Yhtiö on asiantuntija- ja resurssiorganisaationa verkostoitunut toimituksissa, koulutuksessa ja tuotekehityksessä.