Suomen johtava automaatiotoimittaja Insta Automation Oy valitsi suunnittelutyökalukseen ALMAn jo vuonna 1987. Yhtiön toiminta Harjavalta-Pori -akselilla on malliesimerkki välittömästä palvelusta ja verkottuneesta osaamisesta.
ALMA NG on käytössämme automaatioprojektien kaikissa vaiheissa, alkaen hankinnasta ja toteutuksesta kunnossa- ja ylläpitoon, kertoo liiketoimintajohtaja Harri Saresvuo. Järjestelmän monipuolisuus korostuu toisistaan poikkeavien asiakasympäristöjen instrumentointi- ja sähköistyssuunnittelussa. Kumppanuus Alma Marketing Oy:n kanssa on luontevaa, sillä yhteinen tavoite on tarjota yksilöllistä palvelua lähellä asiakasta.
Insta Automation Oy on ollut yhteistyössä Harjavallan ja Porin suurten teollisuuslaitosten kanssa 80-luvun alusta asti. Vuonna 2007 yhtiö solmi pitkäaikaisen kumppanuussopimuksen Boliden Harjavalta Oy:n, Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n ja Sachtleben Pigments Oy:n kanssa. Samalla perustettiin tehdasalueiden sisällä sijaitsevat alueelliset toimipisteet. Edustamme aidosti verkottunutta toimittajayritystä. Tuotamme keskitetysti
kaikki asiakkaidemme tarvitsemat sähköautomaation suunnittelu- ja asennusvalvontapalvelut. Meille ALMA tarkoittaa tuottavaa ja luotettavaa tiedonhallintaa, Saresvuo kertoo. Olemme saavuttaneet haetut työkaluedut ja kehitämme toimintatapojamme yhteistyössä sopimusasiakkaiden kanssa jatkuvasti, Saresvuo jatkaa.
Hyvästä yhteistyöstä kertoo syyskuussa järjestetty Insta Automation Oy:n ALMA-käyttökokemuspäivä. Tilaisuuteen osallistui automaatio- ja sähkösuunnittelijoiden lisäksi verkostokumppaneita ja asiakasyritysten edustajia. ALMA-tietous kasvoi yli yritysrajojen ja palaute oli rohkaisevaa, Saresvuo kertoo. Suunnittelu- tai ylläpitojärjestelmää harkitsevalle hänellä on antaa hyvä vinkki: Kannattaa pyytää audienssi jo kokemusta omaavalta taholta. Jos omaa aikaa ei ole riittävästi tai oma osaaminen arveluttaa, ulkopuolisen asiantuntija-avun hankinta investointivaiheessa on kannattava toimenpide.
Insta Automation Oy toimittaa kattavat sähköautomaatiopalvelut esisuunnittelusta modernisointeihin yhteistyöverkostot ja alan parhaiden toimittajien laitteistot hyödyntäen, vahvaan kokemukseen ja osaamiseen pohjautuvalla varmuudella. Yhtiö kuuluu Insta Group -konserniin.
Aiheesta lisää:
Alma Marketing Oy: Toimitusjohtaja Kalervo Tervola, p. 040 037 3315, kalervo.tervola(at)alma.fi
Insta Automation Oy: Liiketoimintajohtaja Harri Saresvuo, p. 020 771 7302, harri.saresvuo(at)insta.fi,
http://www.insta.fi
Kolmannen sukupolven ALMA® on täysin integroitu suunnittelu- ja tietämyshallintajärjestelmä tuotantolinjan teknisen tiedon ja tapahtumien elämänkaarenaikaiseen hallintaan. Prosessiteollisuudessa ALMA-järjestelmien käyttäjälisenssejä on 46 maassa ja yli 300 yrityksessä, yhteensä noin 7000 kappaletta. ALMA® on ollut markkinoilla vuodesta 1986 ja tuotemerkki on rekisteröity 13 maassa.
ALMA-tuoteratkaisut: http://www.alma.fi/Suomeksi/Tuoteratkaisut
ALMA-palvelut: http://www.alma.fi/Suomeksi/Palvelut
Alma Marketing Oy kehittää, markkinoi, toimittaa ja ylläpitää ALMA® suunnittelu-, teknisen tiedon ja tapahtumien hallintajärjestelmää sekä siihen liittyviä palveluita. Yhtiö on asiantuntija- ja resurssiorganisaationa verkostoitunut toimituksissa, koulutuksessa ja tuotekehityksessä.