Uutiset
10.11.2010 | SWECO rikastuttaa osaamistaan

Marraskuun ALMA peruskurssille osallistui SWECO:n Oulun toimipisteestä automaatioinsinööri Henri Määttä. Hän tuli kurssille saamaan valmiudet käyttää ALMAa tulevissa projekteissa.

SWECO-logo

Henri Määttä on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta automaatioinsinööriksi 2007. Hän on ollut aikaisemmin SWECO:lla Etelä-Suomessa töissä, mutta siirtyi nyt syksyllä opiskelukaupunkinsa toimipisteeseen.

"Oppimaan uutta ohjelmaa, jota tarvitsen tulevissa työtehtävähaasteissa", Henri Määttä kertoo syyksi ALMA peruskurssille tuloonsa. Hän ei tuntenut ALMAa aikaisemmin, joten kurssilla tuli paljon uutta tietoa. "Nyt ymmärrän ALMAn periaatteet ja käytännön työn myötä sisäistän varmasti oppimani", Määttä pohtii. Kurssilla opittuja tietoja Henri voi vaihdella muiden SWECO:lla olevien ALMA osaajien kanssa ja onpa hänellä monta uutta käyttövinkkiäkin tuliaisiksi vietävänä.

"Määttä sisäisti ALMAn käytön nopeasti ja teimme kurssilla tulevia projekteja varten mm. valmiit import-listat, joilla tietoja on kätevä viedä ALMAan", kurssin järjestänyt Annika Kurvinen ALMAlta mainitsee.

Aiheesta lisää:
Alma Consulting Oy: Juha Nissilä, p. +358 50 307 3190, s-posti juha.nissila(at)alma.fi

SWECO on kansainvälisesti toimiva tekninen asiantuntijayhtiö, joka tarjoaa korkeatasoisia ja ammattitaitoisia konsulttipalveluja kotimaassa ja ulkomailla. He palvelevat asiakkaitaan hankkeen elinkaaren kaikissa vaiheissa: konseptivaiheen hanke- ja esisuunnittelusta toteutusvaiheen yleis- ja detaljisuunnitteluun tai projektisuunnittelusta hankintoihin, valvontaan, rakennuttamiseen, projektinjohtoon sekä käyttöön ja ylläpitoon. www.sweco.fi

Kolmannen sukupolven ALMA® on täysin integroitu suunnittelu- ja tietämyshallintajärjestelmä tuotantolinjan teknisen tiedon ja tapahtumien elinkaarenaikaiseen hallintaan. ALMA® on ollut markkinoilla vuodesta 1986 ja tuotemerkki on rekisteröity 13 maassa.

ALMA-koulutuskalenteri: http://www.alma.fi/Suomeksi/Palvelut/ALMA_Koulutuskalenteri

Alma Consulting Oy kehittää, markkinoi, toimittaa ja ylläpitää ALMA® suunnittelu-, teknisen tiedon ja tapahtumien hallintajärjestelmää sekä siihen liittyviä palveluita. Yhtiö on asiantuntija- ja resurssiorganisaationa verkostoitunut toimituksissa, koulutuksessa ja tuotekehityksessä.